Etsi koulutusta 👉

Opintotuki etäopintoihin

02 loka 2013
KYSYMYS
Miten on etäkoulutuksen opintotukien laita?

Vastaus

02 loka 2013

Hei,

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut etäopinnoista. 

Oikeutesi opintotukeen riippuu siitä, millaisia opintoja suoritat etäopintoina. Opintotuen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat opintojen päätoimisuus, oppilaitoksen ja koulutuksen hyväksyminen opintotuen piiriin kuuluvaksi sekä riittävä opinnoissa edistyminen. Jotta sinulle voidaan myöntää opintotukea, päätoimisten opintojesi yhtäjaksoisen keston on lisäksi oltava vähintään kaksi kuukautta. 

Opintotuen määrä ja myöntämisehdot ovat erilaisia korkeakouluopinnoissa ja toisen asteen ammatillisissa opinnoissa. Esimerkiksi monimuoto-opintoina toteutettavaan tutkintoon valmistavaan aikuiskoulutukseen, jossa merkittävä osa opinnoista suoritetaan itsenäisesti, on usein mahdollista saada Kelan opintotukea tai aikuiskoulutustukea. Avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun etäopintoina suoritettaville kursseille et puolestaan voi hakea tukea Kelalta. Jos opiskelet ulkomaisessa oppilaitoksessa ja opintosi on järjestetty kokonaan etäopintoina, sinulle ei voida myöntää opintotukea, vaikka opinnot olisivatkin päätoimisia ja tähtäisivät tutkintoon.

Opintotuen myöntämiseen etäopintojen kohdalla ei siis ole yksiselitteistä vastausta, vaan opintotuen myöntäminen riippuu täysin suorittamastasi koulutuksesta. Varmistat asian helpoiten tiedustelemalla mahdollisuutta opintotukeen suoraan siltä oppilaitokselta, jonka koulutuksesta olet kiinnostunut. Lisätietoa löydät myös Kelan verkkosivuilta sekä opintojen rahoitusta käsittelevästä artikkelistamme.

Aurinkoisia syyspäiviä ja tsemppiä opintojen etsintään!

Studentum.fi

Tilaa uutiskirje
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.